Tietoa Milasta

  

Ravitsemustasemittauksia vuodesta 1982

Yli 40 vuoden kokemus
Kaarlo Jaakkola, LL, kirurgian erikoislääkäri ja kliinisen antioksidanttihoidon uranuurtaja perusti Mineraalilaboratorio Mila Oy:n 1980-luvun alussa hoitomenetelmien tueksi. Jaakkola on ollut kehittämässä ravitsemustilaa selvittäviä tutkimusmenetelmiä yhdessä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa. Hän on myös kirjoittanut useita alan kirjoja.
Analyysimenetelmien valikoima on elänyt vuosien mittaan, mutta vitamiini-, hivenaine- ja rasvahappoanalyysit ovat olleet suosittuja heti alusta alkaen aina tähän päivään saakka. Henkilöstön ammattitaito on tuonut valikoimaan uusia mikroravinteita mittaavia menetelmiä, kuten esimerkiksi hapettuneen LDL-kolesterolin mittauksen sekä virtsan jodin. Vanhoja menetelmiä on myös päivitetty ja osa on akkreditoitu eurooppalaisen standardin SFS-EN ISO 15189 vaatimusten mukaisesti.

Avainlippu
Suomalainen työ ry on myöntänyt Helsingin Kurkimäessä toimivalle Minereaalilaboratorio Mila Oy:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.
Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.
Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä noin 5000 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/
Suomalainen työ ry toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävämme on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi

Laatu
Mineraalilaboratorio Mila Oy on FINAS–akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T309, akkreditointivaatimus SFS-EN ISO 15189:2022.
Pidämme tärkeänä käyttämiemme analyysimenetelmien ulkopuolista, puolueetonta arviointia varmistaaksemme niiden ehdottoman luotettavuuden. Pätevyysalueessa on kirjattu laboratorion akkreditoitavaksi esittämä toiminta, joka on arvioitu ja, jossa toimija on todettu päteväksi. Pätevyysalue määrittää, mitä palveluja voidaan tarjota akkreditoituna. Meillä on yhteensä 21 akkreditoitua tutkimusta ja pyrimme laajentamaan pätevyysaluettamme vuosittain.
Mikroravinteiden tason määrittäminen on tärkeä työkalu lääkäreille ravitsemushoidossa, oli sitten kysymys terveyden ylläpitämisestä tai sairauksien hoidosta. Ihmisillä on oikeus luottaa saatuihin tuloksiin.
Varmistamme analyysiemme luotettavuuden kattavalla laatujärjestelmällä. Laatujärjestelmän tärkein tehtävä on taata analyysi- ja mittaustulosten luotettavuus kaikissa olosuhteissa. Kehitämme laboratorion laatujärjestelmää ja akkreditoituja menetelmiä jatkuvasti ennakoiden asiakkaidemme tulevaisuuden tarpeita. Samalla pyrimme laajentamaan analyysipalvelujamme noudattamaan ESPEN:n (European Society for Clinical Nutrition and Metabolism) suosituksia.
Paras tapa mikroravinneanalyysien luotettavuuden varmistamiseksi on FINAS-akkreditointi. Akkreditointi on ulkopuolisen virallisen tahon antama muodollinen tunnustus laboratorion pätevyydestä toimia määriteltyjen standardien mukaisesti, sekä suorittaa tiettyjä tehtäviä, joiden on määritelty kuuluvan akkreditoinnin piiriin. Akkreditointiprosessissa arvioidaan laboratorion toimintajärjestelmiä sekä laboratorion teknistä pätevyyttä suorittaa määriteltyjä tehtäviä.
FINAS on Suomen ainoa kansallinen ja puolueeton akkreditointielin. Se on mukana kaikissa eurooppalaisten ja kansainvälisten järjestöjen akkreditoinnin tunnustamissopimuksissa. Akkreditointi voidaan myöntää, kun arvioija tai arviointiryhmä on auditoinut laboratorion toimintajärjestelmän. Arvioijat ovat tyypillisesti kalibrointialan asiantuntijoita tai kansallisten laboratorioiden edustajia. He tarkastavat lisäksi laboratorion teknisen pätevyyden suorittaa akkreditoinnin laajuuteen kuuluvia mittauksia. Akkreditoinnin ylläpito edellyttää laboratorion säännöllistä uudelleenarviointia, jossa akkreditointielin tarkastaa laboratorion vaatimustenmukaisuuden ja toiminnan tason jatkuvuuden.

AKKREDITOINTIVIITTAUS TUTKIMUSTULOSTEN RAPORTOINNISSA
Pääosa tutkimuksistamme on akkreditoituja ja ilmoitamme akkreditointistatuksen laboratoriokäsikirjassa sekä osassa tutkimusraportteja FINAS:n vaatimusten mukaisesti. Tulokset, jotka raportoidaan suoraan digitaalisen potilastietojärjestelmän avulla, ilmoitamme kuitenkin ilman akkreditointistatusta tulosten raportoinnin selkeyden turvaamiseksi. Tämän vuoksi kyseiset tulokset eivät kuulu European Accreditationin monenvälisen sopimuksen (EA MLA) soveltamisalaan. Vastaava menettely on pääsääntöisesti käytössä myös muilla suomalaisilla kliinisillä laboratorioilla.

Päivitetty 24.10.2025